Nipotusta?

Varmaan moni nyt ajattelee, että tuo nyt on nipottamista. Olkoon ihan mitä vaan, mutta kerron silti ajatukseni. Seuraan päivittäin todella monia uutislähteitä. Olen aina ihmetellyt, mikä uutinen sisältyy esim. urheilijoiden ja monien muiden julkkisten bikinikuviin. Tai kuviin, joissa hehkutetaan paljaita rintoja tai mikrokokoisia bikineitä. Minusta näissä on menty jo turhan pitkälle. Täytteillä muokatut peput bikineissä, jotka jäävät peppuvakoon, eivät kyllä minusta ole ainakaan uutisarvoinen asia. Eivätkä kauniita. Jotain sentään voisi jättää mielikuvituksen varaan ja vain henkilökohtaiseen eloon.
Tottakai kaunis vartalo on kaunis – en minä sitä kiellä, päinvastoin. Mutta liian usein tuntuu, että osa julkkiksista hakeutuu pikkupikkubikineissään kuviin ja saa siten näkyvyyttä mediassa. Tiedän, että en ole ollenkaan ainoa, joka poistaa kaikenlaisesta seurannasta ihmiset, joiden julkisuudenkaipuu hoidetaan seksismin kautta.
Minä arvostan aitoa kauneutta ja ihmisiä, joiden teot ovat todellisia ja tarpeellinen julkisuus (niille, joille se on tarpeellista) saadaan muusta toiminnasta kuin esittelemällä mahdollisimman paljon paljasta pintaa. Ei tästä kannata kenenkään suuttua, mutta minusta nämä voisi poistaa ainakin uutisista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s