Keskimmäinen

Tänään on *Keskimmäisen lapsen päivä*.

Wikipedia kertoo aiheesta mm.: ”Populaaripsykologiassa väitetään esimerkiksi, että ainoat lapset ovat jonkin verran esikoisten kaltaisia ja esikoiset ovat verbaalisesti lahjakkaita, määrätietoisia, tunnollisia, kurinalaisia, dominoivia, neuroottisia, uskonnollisia, konservatiivisia, vanhempiin orientoituneita ja sisaruksiinsa eniten yhteyttä pitäviä, ekstrovertteja, itsevarmoja, luotettavia ja joustamattomia. Keskimmäiset olisivat kapinallisia, impulsiivisia ja huonompia koulussa. Kuopukset olisivat luovia, sosiaalisia, lämpimiä ja rauhaa rakastavia, vitsailijoita ja auktoriteettien kyseenalaistajia. Lapsi, jonka kaikki vanhemmat sisarukset ovat yli 5 vuotta vanhempia, muistuttaisi esikoista. Eräissä tutkimuksissa on saatu tämänsuuntaisia tuloksia.”

Keskimmäisenä lapsena on vähän hankala olla – vai onko? Joidenkin mielestä keskimmäinen lapsi saa vähiten huomiota. Vanhin eli esikoinen on ”polunraivaaja”, joka tarvitsee tuen ja kehut. Nuorin eli kuopus taas on se pikkuinen, joka ei vielä osaa sitä tai tätä. Keskimmäinen on keskimmäinen (ei edes muuta ilmaisua), joka sitten jää usein vähän vähemmälle huomiollekin.
Maikkarin sivuilla on aiheesta juttu, josta voidaan olla montaa mieltä: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/10-kipeaa-totuutta-jotka-vain-perheen-keskimmainen-lapsi-ymmartaa/6115146

❓❓ Oletko sinä kenties keskimmäinen lapsi ja miten asian olet lapsena kokenut? Entä, tunnistatko nuo asiat mahdollisissa omissa lapsissasi / muiden lapsissa?

🦢 Minä olen keskimmäinen lapsi, mutta en kylläkään tunnista noista kuin osan. Kohdallani asia on kuitenkin erilainen, sillä olin lapsuudessa pitkiä aikoja (kuukausia) Mummini luona ja koulun ekaluokasta lähtien myös sairaalassa. Usein koin ennemminkin, että minulla ei ole sisaruksia tai perhettäkään. Tämmöinen minusta silti kasvoi… 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s