Hoitajille kiitos!

Tänään on *Kansainvälinen hoitajien päivä*.

Hoitajia on monenlaisissa tehtävissä ja kaikki hoitajat ansaitsevat tänään – ja muulloinkin! – kiitoksen. 🌺 Hoitajat tekevät arvokasta työtä kaikkien meidän parhaaksi! Juhlapuheissa päättäjätkin heitä muistavat, mutta muuten asia unohtuu. Yhä vielä kaikenlaisen materian hoitaminen on taloudellisesti kannattavampaa kuin ihmisen hoitaminen…

❓❓ Mitä hoitajat tuovat mieleesi?

🦢 Minulla on paljon muistoja erilaisista hoitoalan ammattilaisista vietettyäni elämäni aikana paljon aikaa sairaaloissa. Lapsuudesta ja nuoruudesta (sairaalassa yhteensä 1½vuotta) muistan suurella lämmöllä muutamia hoitajia. ❤ Erityisen kiitollinen yhä olen hoitajalle, joka kantoi minulle luettavaa Helsingin kaupunginkirjastosta, kun sairaalan kirjat olin kolunnut läpi.
Aikuisajaltakin on paljon hyviä muistoja hoitoalan ammattilaisista! 💚 Vain kerran olen hermostunut hoitajaan niin, että ilmoitin, ettei hänen kannata tulla minua hoitamaan. Hän kun ilmoitti minulle: ”Kyllä sinä sen pystyt, kun haluat”. Kyse oli asiasta, jossa minun olisi pitänyt pystyä tekemään jotain, jota en ollut (polion takia) kyennyt tekemään kymmeniin vuosiin. En kokenut ihmeparantumista ko. hoitajan kohdalla tapahtuneen ja sen myös kerroin. 😕
🌺 Viimeksi, kun olin sairaalassa saamassa polveen tekonivelen, sain niin erinomaista hoitoa (Coxa, Tampere), että olen sitä kehunut kaikille, jotka moista hoitoa tarvitsevat. Siellä tunsin, että henkilökunta oli todella koko sydämellään työssään.

💐 Muistammehan antaa kiitoksen ihmisille, jotka auttavat meitä paranemaan / kuntoutumaan!

2 kommenttia artikkeliin ”Hoitajille kiitos!

  1. No miulle tul mielee, et hoitajat jatkaa lääkäri tekemä työ jatkamista esim leikkauksie jälkee.

    1. Näinhän se on. Jos hoitajat tällöin tekevät työtä sydämellään(kin), loppputulos on paras mahdollinen. Paljon sairaalassa aikaa viettäneenä arvostan hoitajien työtä todella paljon.

      Minusta on tärkeää myös muistaa esim. omaishoitajat, joiden työ jää monelta unohduksiin. Kuitenkin ilman heitä yhteiskunta tarvitsisi tosipaljon lisää hoitoalan ammattilaisia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s